Digitaalinen ajanvaraus löytyy tämän sivun alalaidasta.

Mistä aloittaa?

Läheisen kuolema tulee yleensä aina yllätyksenä. Silloinkin kun hyvästien jättäminen on ollut etukäteen odotettavissa, ei läheisen poismenoon pysty valmistautumaan kokonaan ennalta. Surun keskellä pitää ryhtyä toimiin hautajaisten järjestämiseksi. Teitä helpottaaksemme olemme koonneet pienen oppaan (aukeaa uuteen ikkunaan), josta saatte tietoa hautauksen käytännön järjestelyistä ja kustannuksista. Autamme ja voimme halutessanne hoitaa puolestanne kaikki hautaukseen liittyvät käytännön järjestelyt.

Tervetuloa suunnittelemaan hautajaisia asiantuntijan kanssa

  • Olemme paikan päällä maanantaista perjantaihin klo 10-16. Aikoja voi varata digitaalisesta ajanvarauksesta ma-pe klo 9-17 väliselle ajalle. Löydät ajanvarauksen tämän sivun alalaidasta.
  • Tapaaminen järjestyy myös muina aikoina sopimuksen mukaan, soita meille jos haluat varata ajan esimerkiksi lauantaille tai ilta-ajalle , p. 010 2480890.
  • Voitte soitttaa meille aina kun haluatte keskustella, p. 010 2480890
  • Olettehan tutustuneet myös Digitaaliseen hautajaispalveluumme? Voitte lähettää sen avulla meille ennakkotietoja ja toiveita tarvitsemistanne järjestelyistä. Suunnittelupalvelun käyttäminen ei vielä sido teitä mihinkään.
  • Kaikki tapaamiset voidaan järjestää joko toimipisteessämme Oulussa tai Kuusamossa tai etäyhteydellä Zoom- tai Teams-palvelun kautta.

Voitte halutessanne valmistautua tapaamiseen seuraavien kysymysten avulla

  1. Onko hautapaikka jo tiedossa? Tämä vaikuttaa siunauspaikan valintaan.
  2. Tarvitsemme tiedon siitä missä vainaja on tällä hetkellä
  3. Oletteko ajatelleet arkkuhautausta vai tuhkausta?
  4. Mitä erityisiä toiveita teillä mahdollisesti on hautajaisten suhteen?

Tai klikkaa Digitaaliseen hautajaispalveluumme, jossa voit suunnitella kokonaisuutta jo ennakkoon.

Olette tervetulleet keskustelemaan

Hautauspalvelu Kuusiniemen perustanut yrittäjä Petri Kuusiniem palvelee teitä yli 20 vuoden henkilökohtaisella ja kolmelta sukupolvelta karttuneella osaamisella ja kokemuksella hautauspalveluiden alalta. Henkilökuntamme on kaikki sitoutunut tarjoamaan lämmintä ja asiantuntevaa palvelua. Tarjoamme hautauspalvelut joustavasti ja luotettavasti tarpeisiinne, vakaumustanne kunnioittaen.

Petri Kuusiniemi, yrittäjä

Varaa aika suunnitteluun

  • Tapaamisen tiedot

  • Tietosi