Hoidamme kaikki hautaukseen liittyvät kuljetuspalvelut arvokkaasti ja perinteitä kunnioittaen.
Ensimmäinen tarvittava kuljetus on vainajan kuljettaminen sairaalasta tai hoitokodista seurakunnan tiloihin odottamaan siunas- tai jäähyväispäivää. Tämän lisäksi tarvittavien kuljetusten määrä riippuu mm. siunauspaikasta ja hautapaikasta, sekä siitä onko kyseessä arkku-vai tuhkahautaus.
Soita meille 010 2480890 niin järjestämme tarvittavat kuljetukset nopeasti.
Lisätietoja kuljetuksista
Ennen kuin vainaja kuljetetaan seurakunnan tiloihin, puemme vainajan ja laitamme vainajan arkkuun. Arkun valitseminen onkin yksi ensimmäisistä päätöksistä, joka omaisten tulee tehdä.
Siunaus- tai jäähyväispäivänä kuljetamme vainajan tarvittaessa siunaustilaisuuteen ja tämän jälkeen hautausmaalle tai Intiöön tuhkattavaksi. Mikäli siunaustilaisuus pidetään Intiön kappelissa ei siunauspäivänä tarvita kuljetuksia. Monien muidenkin kirkkojen yhteydessä on säilytystilat, toisiin paikkoihin vainaja kuljetetaan hautajaispäivänä Intiöstä. Mikäli vainaja tullaan tuhkaamaan, kuljetetaan vainaja siunaustilaisuuden jälkeen aina Intiöön.
Huolehdimme tarvittaessa myös järjestelyistä ja kuljetuksista, jotka liittyvät vainajan siirtämiseen toiselle paikkakunnalle Suomessa. Saat meiltä apua myös vainajan kotiuttamiseen ulkomailta Suomeen tai Suomesta ulkomaille.
Palveluluettelo
Olemme koonneet tähän hautajaisjärjestelyihin liittyviä palveluja eritellen listaksi aakkosjärjestyksessä.